Eve Hietamies, Tarhapäivä
Urhoa odotellessa lukasin (juuri äitiytyneen ystäväni suosittelusta) Hietamiehen Yösyöttö romaanin. Se osui ja upposi. Esikoisensa kanssa yksin jääneen Antin tarina oli hauska ja koskettava. Ja liippasi niin läheltä. Taisin lukasta sen yhdessä yössä, josta itkin puolet. Käsittääkseni sen on lukenut aika moni muukin esikoistaan odottava tuleva äiti sekä isä. Ja tykänny.
Itsenäisenä tarinanakin toimivaa jatko-osaa, eli Tarhapäivää etsin pokkarina jonkin aikaa. Tuntui olevan suosittu, tai liian pieni painos, koska oli joka paikassa loppu. Löytyi kuitenkin ja nyt Hilkkaa odottaessani luin jatko-osan.
Tämäkin tarina oli helppo lukuinen, meni yhdessä päivässä. Tosin tällä kertaa ilman kyyneleitä. En nimittäin päässyt ollenkaan samallalailla tunteella mukaan tarinaan kuin Yösyötössä. Ehkä sitä on kyynistynyt parissa vuodessa, tai sitten juoni ei vain koskettanut. Antti oli edelleen symppis. Mutta jokin ei vain natsannut. Tai sitten odotin liikaa, koska Yösyötöstä olin saanut niin paljon.
Mutta tulipahan luettua. Ja opinhan mä varmasti tästäkin jotain uutta. En vaan enää muista mitä.
maanantai 4. marraskuuta 2013
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Nainen katolla
Maija Vilkkumaa, Nainen katolla
Olen ollut Maija Vilkkumaan musiikin ystävä jo tovin. (Kiitos entisen kämppikseni!) Sanoitukset ovat kolahtaneet ja tuntuneet aina kovin ajankohtaisilta. Ja nokkelilta. Jopa omaan elämään sopivilta.
Niinpä tartuin innosta pinkeänä Vilkkumaan esikoisteokseen Nainen katolla, joka on ilmestynyt tänä vuonna. Suuret odotukset, jotka teos pyrki kovasti myös täyttämään.
Tarina itsessään kertoo muutaman ihmisen elämänkohtaloiden yhteen lomittautumisesta. Haaveileva kotiäiti, fooruminatsi, nuori anarkisti, juorutoimittaja ja pelialanyrittäjä. Kaikkien teot ja tekemättäjättämiset verkostuvat keskenään. Juoni sinällään ei multa saa mitään erityisen suurta hehkutusta. Osa hahmoista on aika kliseisiä, mutta niinhän ihmiset ovat. Ainakin jos niitä halutaan käyttää Vilkkumaan tyylisesti ajatusten välittäjinä, ei niinkään toimintahahmoina.
Mistä tykkäsin erityisesti on Vilkkumaan oivaltavuus. Ihan kuin välillä olisin elänyt jossain laulun sanoituksissa tai Ylen pyöreässä pöydässä. Tai siltä musta tuntuu. Kun en päässyt yli kirjailijan hahmosta. Mut ei se haittaa, koska pidän Vilkkumaasta. Hän on fiksu, ja ajattelevainen. Ja pirun oivaltava. Aihepiirit joita kirjassa käsitellään ovat ajankohtaisia, lähestyttäviä ja hienosti käsitelty.
Tykkäsin.
Olen ollut Maija Vilkkumaan musiikin ystävä jo tovin. (Kiitos entisen kämppikseni!) Sanoitukset ovat kolahtaneet ja tuntuneet aina kovin ajankohtaisilta. Ja nokkelilta. Jopa omaan elämään sopivilta.
Niinpä tartuin innosta pinkeänä Vilkkumaan esikoisteokseen Nainen katolla, joka on ilmestynyt tänä vuonna. Suuret odotukset, jotka teos pyrki kovasti myös täyttämään.
Tarina itsessään kertoo muutaman ihmisen elämänkohtaloiden yhteen lomittautumisesta. Haaveileva kotiäiti, fooruminatsi, nuori anarkisti, juorutoimittaja ja pelialanyrittäjä. Kaikkien teot ja tekemättäjättämiset verkostuvat keskenään. Juoni sinällään ei multa saa mitään erityisen suurta hehkutusta. Osa hahmoista on aika kliseisiä, mutta niinhän ihmiset ovat. Ainakin jos niitä halutaan käyttää Vilkkumaan tyylisesti ajatusten välittäjinä, ei niinkään toimintahahmoina.
Mistä tykkäsin erityisesti on Vilkkumaan oivaltavuus. Ihan kuin välillä olisin elänyt jossain laulun sanoituksissa tai Ylen pyöreässä pöydässä. Tai siltä musta tuntuu. Kun en päässyt yli kirjailijan hahmosta. Mut ei se haittaa, koska pidän Vilkkumaasta. Hän on fiksu, ja ajattelevainen. Ja pirun oivaltava. Aihepiirit joita kirjassa käsitellään ovat ajankohtaisia, lähestyttäviä ja hienosti käsitelty.
Tykkäsin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)