Eve Hietamies, Tarhapäivä
Urhoa odotellessa lukasin (juuri äitiytyneen ystäväni suosittelusta) Hietamiehen Yösyöttö romaanin. Se osui ja upposi. Esikoisensa kanssa yksin jääneen Antin tarina oli hauska ja koskettava. Ja liippasi niin läheltä. Taisin lukasta sen yhdessä yössä, josta itkin puolet. Käsittääkseni sen on lukenut aika moni muukin esikoistaan odottava tuleva äiti sekä isä. Ja tykänny.
Itsenäisenä tarinanakin toimivaa jatko-osaa, eli Tarhapäivää etsin pokkarina jonkin aikaa. Tuntui olevan suosittu, tai liian pieni painos, koska oli joka paikassa loppu. Löytyi kuitenkin ja nyt Hilkkaa odottaessani luin jatko-osan.
Tämäkin tarina oli helppo lukuinen, meni yhdessä päivässä. Tosin tällä kertaa ilman kyyneleitä. En nimittäin päässyt ollenkaan samallalailla tunteella mukaan tarinaan kuin Yösyötössä. Ehkä sitä on kyynistynyt parissa vuodessa, tai sitten juoni ei vain koskettanut. Antti oli edelleen symppis. Mutta jokin ei vain natsannut. Tai sitten odotin liikaa, koska Yösyötöstä olin saanut niin paljon.
Mutta tulipahan luettua. Ja opinhan mä varmasti tästäkin jotain uutta. En vaan enää muista mitä.
maanantai 4. marraskuuta 2013
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Nainen katolla
Maija Vilkkumaa, Nainen katolla
Olen ollut Maija Vilkkumaan musiikin ystävä jo tovin. (Kiitos entisen kämppikseni!) Sanoitukset ovat kolahtaneet ja tuntuneet aina kovin ajankohtaisilta. Ja nokkelilta. Jopa omaan elämään sopivilta.
Niinpä tartuin innosta pinkeänä Vilkkumaan esikoisteokseen Nainen katolla, joka on ilmestynyt tänä vuonna. Suuret odotukset, jotka teos pyrki kovasti myös täyttämään.
Tarina itsessään kertoo muutaman ihmisen elämänkohtaloiden yhteen lomittautumisesta. Haaveileva kotiäiti, fooruminatsi, nuori anarkisti, juorutoimittaja ja pelialanyrittäjä. Kaikkien teot ja tekemättäjättämiset verkostuvat keskenään. Juoni sinällään ei multa saa mitään erityisen suurta hehkutusta. Osa hahmoista on aika kliseisiä, mutta niinhän ihmiset ovat. Ainakin jos niitä halutaan käyttää Vilkkumaan tyylisesti ajatusten välittäjinä, ei niinkään toimintahahmoina.
Mistä tykkäsin erityisesti on Vilkkumaan oivaltavuus. Ihan kuin välillä olisin elänyt jossain laulun sanoituksissa tai Ylen pyöreässä pöydässä. Tai siltä musta tuntuu. Kun en päässyt yli kirjailijan hahmosta. Mut ei se haittaa, koska pidän Vilkkumaasta. Hän on fiksu, ja ajattelevainen. Ja pirun oivaltava. Aihepiirit joita kirjassa käsitellään ovat ajankohtaisia, lähestyttäviä ja hienosti käsitelty.
Tykkäsin.
Olen ollut Maija Vilkkumaan musiikin ystävä jo tovin. (Kiitos entisen kämppikseni!) Sanoitukset ovat kolahtaneet ja tuntuneet aina kovin ajankohtaisilta. Ja nokkelilta. Jopa omaan elämään sopivilta.
Niinpä tartuin innosta pinkeänä Vilkkumaan esikoisteokseen Nainen katolla, joka on ilmestynyt tänä vuonna. Suuret odotukset, jotka teos pyrki kovasti myös täyttämään.
Tarina itsessään kertoo muutaman ihmisen elämänkohtaloiden yhteen lomittautumisesta. Haaveileva kotiäiti, fooruminatsi, nuori anarkisti, juorutoimittaja ja pelialanyrittäjä. Kaikkien teot ja tekemättäjättämiset verkostuvat keskenään. Juoni sinällään ei multa saa mitään erityisen suurta hehkutusta. Osa hahmoista on aika kliseisiä, mutta niinhän ihmiset ovat. Ainakin jos niitä halutaan käyttää Vilkkumaan tyylisesti ajatusten välittäjinä, ei niinkään toimintahahmoina.
Mistä tykkäsin erityisesti on Vilkkumaan oivaltavuus. Ihan kuin välillä olisin elänyt jossain laulun sanoituksissa tai Ylen pyöreässä pöydässä. Tai siltä musta tuntuu. Kun en päässyt yli kirjailijan hahmosta. Mut ei se haittaa, koska pidän Vilkkumaasta. Hän on fiksu, ja ajattelevainen. Ja pirun oivaltava. Aihepiirit joita kirjassa käsitellään ovat ajankohtaisia, lähestyttäviä ja hienosti käsitelty.
Tykkäsin.
tiistai 15. lokakuuta 2013
Minun suomalainen vaimoni
Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni.
Yöpöydälläni on aloitettuna varmaan 10 teosta. Mikään niistä ei vaan jaksa kiinnostaa loppuun asti.
Kun illalla aina väsyttää, eikä keskittyminen riitä.
Mut sitten nappasin lainaksi saadun pikku pokkarin. Ja päätin että väsytti tai ei, joka päivä on valvottava kymppiin asti. Eli sain kirjan jopa luettua!
Ja hauskahan se oli. Tämä minun suomalainen vaimoni. Pieni saksalainen rakkauden tunnustus Suomelle (ja vaimolleen) Ja tarina vielä liippasi jotenkin niin läheltä. Mies kotoisin Badenista (eli nykyisestä Baden-Wurttenbergistä, missä me asutaan nyt), opiskelut vaimolla Turussa, ja vielä yhteinen Erasmus vuosi Espanjan Andalusiassa. Niin kai jo sen takia mua nauratti ja hykerrytti. Ehkä vähän jopa kosketti.
Tosin on kyllä todettava, että nyt muutaman tälläisen ulkolaisen Suomesta kirjoittaman kirja lukeneena, alkaa hieman kliseet ärsyttämään. Vaikka onhan Suomi toki aika kliseinen, suomalaiselle ainakin. Marimekkoa ja Iittalaa. Helvetin kylmä talvi. Pitkään pimeää. Ja paljon metsää. Ja hulavattomasti käyttäytyvät naiset kesä yössä.
Yöpöydälläni on aloitettuna varmaan 10 teosta. Mikään niistä ei vaan jaksa kiinnostaa loppuun asti.
Kun illalla aina väsyttää, eikä keskittyminen riitä.
Mut sitten nappasin lainaksi saadun pikku pokkarin. Ja päätin että väsytti tai ei, joka päivä on valvottava kymppiin asti. Eli sain kirjan jopa luettua!
Ja hauskahan se oli. Tämä minun suomalainen vaimoni. Pieni saksalainen rakkauden tunnustus Suomelle (ja vaimolleen) Ja tarina vielä liippasi jotenkin niin läheltä. Mies kotoisin Badenista (eli nykyisestä Baden-Wurttenbergistä, missä me asutaan nyt), opiskelut vaimolla Turussa, ja vielä yhteinen Erasmus vuosi Espanjan Andalusiassa. Niin kai jo sen takia mua nauratti ja hykerrytti. Ehkä vähän jopa kosketti.
Tosin on kyllä todettava, että nyt muutaman tälläisen ulkolaisen Suomesta kirjoittaman kirja lukeneena, alkaa hieman kliseet ärsyttämään. Vaikka onhan Suomi toki aika kliseinen, suomalaiselle ainakin. Marimekkoa ja Iittalaa. Helvetin kylmä talvi. Pitkään pimeää. Ja paljon metsää. Ja hulavattomasti käyttäytyvät naiset kesä yössä.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Liitto
Tuomas Kyrö, Liitto.
Okei, heti alkuun on myönnettävä jotain. Olin jotenkin luokitellut Kyrön kokonaan Mielensäpahoittajan mukaan. Se oli ensimmäinen häneltä kuulleeni teos, joten en ajatellut häntä näin rikkaaksi kirjoittajaksi. Enemmänkin koomikoksi. Tai ehkä enemminkin hyvin kevyeksi kirjailijaksi. Mutta mieli muuttuu.
Liitto on Kyrön alkutuotantoa. Ilmestynyt jo vuonna 2005. Kertoo hyvin omasta kirjallisuustietämykseni tasosta etten todellakaan tälläsestä tiennyt. Pieni helmi kuitenkin. Mieleen tulee kuvailevana sanana rujo. Tarinan ihmiset olivat jotenkin niin lähestyttäviä. Uskottavia. Mutta aikakausi ja tapahtumat tekivät heistä kuitenkin uhrimaisia. Uhrimaisia? Onko se edes adjektiivi. Huono arvostelu tämä on kun en saa ajatustani ulos kauniisti.
Pidin kuitenkin tarinasta kovasti. Välillä lukiessa tosin rintaa hieman kiristi, ja olisin toivonut pientä toivoa ja onnea myös tarinan päähenkilöille. Mutta harvoin se elämässä taitaa niin mennä.
Lisäpisteitä Urhosta.
Okei, heti alkuun on myönnettävä jotain. Olin jotenkin luokitellut Kyrön kokonaan Mielensäpahoittajan mukaan. Se oli ensimmäinen häneltä kuulleeni teos, joten en ajatellut häntä näin rikkaaksi kirjoittajaksi. Enemmänkin koomikoksi. Tai ehkä enemminkin hyvin kevyeksi kirjailijaksi. Mutta mieli muuttuu.
Liitto on Kyrön alkutuotantoa. Ilmestynyt jo vuonna 2005. Kertoo hyvin omasta kirjallisuustietämykseni tasosta etten todellakaan tälläsestä tiennyt. Pieni helmi kuitenkin. Mieleen tulee kuvailevana sanana rujo. Tarinan ihmiset olivat jotenkin niin lähestyttäviä. Uskottavia. Mutta aikakausi ja tapahtumat tekivät heistä kuitenkin uhrimaisia. Uhrimaisia? Onko se edes adjektiivi. Huono arvostelu tämä on kun en saa ajatustani ulos kauniisti.
Pidin kuitenkin tarinasta kovasti. Välillä lukiessa tosin rintaa hieman kiristi, ja olisin toivonut pientä toivoa ja onnea myös tarinan päähenkilöille. Mutta harvoin se elämässä taitaa niin mennä.
Lisäpisteitä Urhosta.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Fifth Shades of Grey
EL James: Fifty Shades of Gray
Paljon polemiikkia ja keskustelua muun muassa feministien ja kotirouvien parissa maailmanlaajuisesti herättänyt Fifth Shades of Grey. Mitä siitä sanoisin? Ostin kirjan melkeinpä vahingossa jo aikoja sitten. Aloitin lukemaan, kesken jäi jo ensimmäisen kappaleen jälkeen. Nettiä selatessa huomasin nousevaa kohua teoksen ympärillä. Keskustelua nettipalstoilla ja ajankohtaisohjelmissa, niin Saksassa kuin Suomessa. Mietin etten antanut teokselle tarpeeksi mahdollisuuksia ja aloitin uudestaan. Sain luettua noin 100 sivua, kesken jäi taas.
Joululoman jälkeen tein itseni kanssa sopimuksen ettei uusia kirjoja saa ostaa ennenkuin vanhat on luettu. Oli pakko siis tarttua jälleen myös tähän nuoren, juuri valmistuneen ja herttileijaa naisen sekä hieman vanhemman, järisyttävän komean ja rikkaan, mutta sisäisesti haavoittuneen ja sm harrastavan miehen suhteeseen. Voi taivas. Nyt on pakko luovuttaa. Ei pysty. Ja mä oon sentään vanha markanrakkauksien vannomaton fani.
Miksi en saa luettua kirjaa loppuun? Englanti on hyvin yksinkertaista ja luettavaa. Ehkä hieman markanrakkauksien tavoin kirjoittu eli ei niin kovin laadunkasta tekstiä, muttei se minua niin haittaa. Varsinkaan vieraalla kielellä luettaessa. Teemat ne on mitä tökkii. En vain pääse millään tasolla sisälle juonen "järkevyyteen". Sisällä sykkii pieni kotirouva-feministi, jonka mielestä koko kirja on kyllä yhtä sontaa.
Pistän ebayhin myyntiin.
Paljon polemiikkia ja keskustelua muun muassa feministien ja kotirouvien parissa maailmanlaajuisesti herättänyt Fifth Shades of Grey. Mitä siitä sanoisin? Ostin kirjan melkeinpä vahingossa jo aikoja sitten. Aloitin lukemaan, kesken jäi jo ensimmäisen kappaleen jälkeen. Nettiä selatessa huomasin nousevaa kohua teoksen ympärillä. Keskustelua nettipalstoilla ja ajankohtaisohjelmissa, niin Saksassa kuin Suomessa. Mietin etten antanut teokselle tarpeeksi mahdollisuuksia ja aloitin uudestaan. Sain luettua noin 100 sivua, kesken jäi taas.
Joululoman jälkeen tein itseni kanssa sopimuksen ettei uusia kirjoja saa ostaa ennenkuin vanhat on luettu. Oli pakko siis tarttua jälleen myös tähän nuoren, juuri valmistuneen ja herttileijaa naisen sekä hieman vanhemman, järisyttävän komean ja rikkaan, mutta sisäisesti haavoittuneen ja sm harrastavan miehen suhteeseen. Voi taivas. Nyt on pakko luovuttaa. Ei pysty. Ja mä oon sentään vanha markanrakkauksien vannomaton fani.
Miksi en saa luettua kirjaa loppuun? Englanti on hyvin yksinkertaista ja luettavaa. Ehkä hieman markanrakkauksien tavoin kirjoittu eli ei niin kovin laadunkasta tekstiä, muttei se minua niin haittaa. Varsinkaan vieraalla kielellä luettaessa. Teemat ne on mitä tökkii. En vain pääse millään tasolla sisälle juonen "järkevyyteen". Sisällä sykkii pieni kotirouva-feministi, jonka mielestä koko kirja on kyllä yhtä sontaa.
Pistän ebayhin myyntiin.
torstai 17. tammikuuta 2013
Kerjäläinen ja jänis
Tuomas Kyrö, Kerjäläinen ja jänis.
Jos Miika Nousiainen pääsi yllättämään Metsäjätillään, niin saman teki Tuomas Kyrö Kerjäläinen ja jänis teoksellaan. Kuin Nousiaisenkin edellisten teosten kanssa, myös Kyrön Mielensäpahoittaja sekä Miniä ovat viime vuoden aikana tulleet luetuiksi ja arvostelut makaavat luonnoksina jossain tämän blogin syövereissä. Tämä Kerjäläinen ja jänis, vaikkakin luettu vasta näiden edellämainittujen jälkeen, saa kuitenkin ensin palstansa. Erikoinen pieni teos. Ja niin kuitenkin sitä itseään.
Tarina lyhykäisyydessään kertoo romanialaisen kerjäläisen melko absurdin seikkailun Suomen kauniissa maassa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään raa´asta kerjäläistarinasta, vaan enemminkin tutkimusmatka suomalaiseen yhteiskuntaan ja siinä vallitseviin erikoisiin tilanteisiin. Hyvä tarina, mutta kyllä pisti lukijan välillä koville. Helppolukuinen kylläkin, tämänkin sai helposti iltapäivän ja illana aikana luettua.
Mikä sitten jäi tälle lukijalle päällimmäiseksi mielikuvaksi? Hämmennys. Ja estoton kirjailijan mielikuvituksen ihailu. Mistä kirjailijan mieleen syntyy tuollaisia tarinoita? Jotenkin niin hienoa saada niitä sitten lukea, ja saada hieman lisä syvyyttä myös omaan ajatteluun. Ja hieman kuitenkin mietin mitä järkeä koko teoksessa oli. Ja tarviko siinä olla järkeä? Pidin kyllä lukemastani, mutta miksi?
Jos Miika Nousiainen pääsi yllättämään Metsäjätillään, niin saman teki Tuomas Kyrö Kerjäläinen ja jänis teoksellaan. Kuin Nousiaisenkin edellisten teosten kanssa, myös Kyrön Mielensäpahoittaja sekä Miniä ovat viime vuoden aikana tulleet luetuiksi ja arvostelut makaavat luonnoksina jossain tämän blogin syövereissä. Tämä Kerjäläinen ja jänis, vaikkakin luettu vasta näiden edellämainittujen jälkeen, saa kuitenkin ensin palstansa. Erikoinen pieni teos. Ja niin kuitenkin sitä itseään.
Tarina lyhykäisyydessään kertoo romanialaisen kerjäläisen melko absurdin seikkailun Suomen kauniissa maassa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään raa´asta kerjäläistarinasta, vaan enemminkin tutkimusmatka suomalaiseen yhteiskuntaan ja siinä vallitseviin erikoisiin tilanteisiin. Hyvä tarina, mutta kyllä pisti lukijan välillä koville. Helppolukuinen kylläkin, tämänkin sai helposti iltapäivän ja illana aikana luettua.
Mikä sitten jäi tälle lukijalle päällimmäiseksi mielikuvaksi? Hämmennys. Ja estoton kirjailijan mielikuvituksen ihailu. Mistä kirjailijan mieleen syntyy tuollaisia tarinoita? Jotenkin niin hienoa saada niitä sitten lukea, ja saada hieman lisä syvyyttä myös omaan ajatteluun. Ja hieman kuitenkin mietin mitä järkeä koko teoksessa oli. Ja tarviko siinä olla järkeä? Pidin kyllä lukemastani, mutta miksi?
Metsäjätti
Miika Nousiainen, Metsäjätti.
No niin. Olen lukenut vuoden sisään nyt kolme Nousiaisen kirjaa. Kahdesta aiemmasta, Maanikanvaara ja Vadelmavenepakolainen, minulla on luonnokset tehtynä tähän blogiin, muttei juuri mitään sanottovaa. Niitä kun luin niin ääneen nauroin ja pidin kovasti kummastakin. Saivat ne toki myös ajattelemaa suomalaisen (ja tietenkin ruotsalaisen) yhteiskunnan ja mielenlaadun erityispiirteitä, mutta pääasiassa vain nauroin. Ja sitä odotin myös joululomalla hankkimastani uutukaisesta. Toisin kävi.
Tiedä sitten jylläävätkö hormoonit liikaa, mutta itkin valtoimenaan läpi koko Metsäjätin. (Joka onneksi helppolukuisena meni päivässä, ettei koko viikkoa tarvinnut itkeä.) Kirja kertoo menestyneestä paperitehdaskaupungin kasvatista, joka palaa kotikaupunkiinsa tehtaan omistavan yhtiön mustana lintuna. Kansainvälinen menestys vaatii tehostamista ja irtisanomisia, ja niitä tämä sympaattinen kotikylän kasvatti tuo tullessaa. Vastahakoisesti, mutta kuitenkin.
Siihen omaan reaktiooni tarinaa lukiessani. Ehkä siinä oli kuitenkin vain liikaa yhtymäkohtia omaan elämään. Nimenomaan se nykyisyydestä kertova osa kirjasta. Irtisanomiset ja elämän raakuus. Kun se kuitenkin on leijunut tässäkin perheessä jatkuvana uhkana kolme vuotta, kunnes viime kesänä rysähti. Jotenkin oli vaan helppo samaistua, varsinkin kun laajemmin alkoi miettimään koko Salon kohtaloa.
Ja vielä kun päähenkilön rouvakin oli raskaana.
Suosittelen tätäkin Nousiaista. Nousiaisen luomat hahmot ovat inhimillisiä ja niin kovin aitoja. Ehdottomasti kirjan parasta antia.
No niin. Olen lukenut vuoden sisään nyt kolme Nousiaisen kirjaa. Kahdesta aiemmasta, Maanikanvaara ja Vadelmavenepakolainen, minulla on luonnokset tehtynä tähän blogiin, muttei juuri mitään sanottovaa. Niitä kun luin niin ääneen nauroin ja pidin kovasti kummastakin. Saivat ne toki myös ajattelemaa suomalaisen (ja tietenkin ruotsalaisen) yhteiskunnan ja mielenlaadun erityispiirteitä, mutta pääasiassa vain nauroin. Ja sitä odotin myös joululomalla hankkimastani uutukaisesta. Toisin kävi.
Tiedä sitten jylläävätkö hormoonit liikaa, mutta itkin valtoimenaan läpi koko Metsäjätin. (Joka onneksi helppolukuisena meni päivässä, ettei koko viikkoa tarvinnut itkeä.) Kirja kertoo menestyneestä paperitehdaskaupungin kasvatista, joka palaa kotikaupunkiinsa tehtaan omistavan yhtiön mustana lintuna. Kansainvälinen menestys vaatii tehostamista ja irtisanomisia, ja niitä tämä sympaattinen kotikylän kasvatti tuo tullessaa. Vastahakoisesti, mutta kuitenkin.
Siihen omaan reaktiooni tarinaa lukiessani. Ehkä siinä oli kuitenkin vain liikaa yhtymäkohtia omaan elämään. Nimenomaan se nykyisyydestä kertova osa kirjasta. Irtisanomiset ja elämän raakuus. Kun se kuitenkin on leijunut tässäkin perheessä jatkuvana uhkana kolme vuotta, kunnes viime kesänä rysähti. Jotenkin oli vaan helppo samaistua, varsinkin kun laajemmin alkoi miettimään koko Salon kohtaloa.
Ja vielä kun päähenkilön rouvakin oli raskaana.
Suosittelen tätäkin Nousiaista. Nousiaisen luomat hahmot ovat inhimillisiä ja niin kovin aitoja. Ehdottomasti kirjan parasta antia.
Maisterisjätkä
Timo Soini, Maisterisjätkä.
Ostin Soinin teoksen aluperin isälleni isäinpäivälahjaksi. Kirjaa oli kehuttu ja ajattelin vankkumattoman perussuomalaisuuden vastustajan arvostavan saamaansa lahjaa. Pienen suostuttelun jälkeen sain hänet myös lukemaan kirjan. Ja hän toi sen minulle luettavaksi. Meillä sen luki kaksi anti-perussuomalaista. Ja täältä kirja lähti keskustalaisen anoppini matkaan, kunnes päätyi takaisin isäni kirjahyllyyn. Eikä kukaan kääntynyt matkalla perussuomalaisuuteen. Vaikka kirjasta se tuskin oli kiinni, se oli nimittäin viihdyttävä.
Soinin tyyli kirjoittaa on samanlainen kuin minkä kuvan hänestä saa muutenkin esim. television välityksellä. "Lupsakka" ja sanavalmis, tosin melko ehdoton. Ja vähän marttyyrimäinen. Mielenkiintoista oli lukea erillaisesta tiestä politiikan huipulle. Ja miten se on mahdollista suomalaisessa, melko pienessä ja sisäänpäin kääntyneessä yhteiskunnassa. Kovasti on Soinikin menestyksensä eteen tehnyt töitä. Ja vaikka mielipiteistä voi olla montaa mieltä, niin ulosannissaan Soini on kirjansakin perusteella suomalaisen politiikan huippua.
Suosittelen lukemaan. Ja toivoisin oikeastaan Soinilta uutta teosta. Olisi mielenkiintoista lukea perussuomalaisten jytkyn taustoja puolueen omalta kannalta.
Ostin Soinin teoksen aluperin isälleni isäinpäivälahjaksi. Kirjaa oli kehuttu ja ajattelin vankkumattoman perussuomalaisuuden vastustajan arvostavan saamaansa lahjaa. Pienen suostuttelun jälkeen sain hänet myös lukemaan kirjan. Ja hän toi sen minulle luettavaksi. Meillä sen luki kaksi anti-perussuomalaista. Ja täältä kirja lähti keskustalaisen anoppini matkaan, kunnes päätyi takaisin isäni kirjahyllyyn. Eikä kukaan kääntynyt matkalla perussuomalaisuuteen. Vaikka kirjasta se tuskin oli kiinni, se oli nimittäin viihdyttävä.
Soinin tyyli kirjoittaa on samanlainen kuin minkä kuvan hänestä saa muutenkin esim. television välityksellä. "Lupsakka" ja sanavalmis, tosin melko ehdoton. Ja vähän marttyyrimäinen. Mielenkiintoista oli lukea erillaisesta tiestä politiikan huipulle. Ja miten se on mahdollista suomalaisessa, melko pienessä ja sisäänpäin kääntyneessä yhteiskunnassa. Kovasti on Soinikin menestyksensä eteen tehnyt töitä. Ja vaikka mielipiteistä voi olla montaa mieltä, niin ulosannissaan Soini on kirjansakin perusteella suomalaisen politiikan huippua.
Suosittelen lukemaan. Ja toivoisin oikeastaan Soinilta uutta teosta. Olisi mielenkiintoista lukea perussuomalaisten jytkyn taustoja puolueen omalta kannalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)