Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni.
Yöpöydälläni on aloitettuna varmaan 10 teosta. Mikään niistä ei vaan jaksa kiinnostaa loppuun asti.
Kun illalla aina väsyttää, eikä keskittyminen riitä.
Mut sitten nappasin lainaksi saadun pikku pokkarin. Ja päätin että väsytti tai ei, joka päivä on valvottava kymppiin asti. Eli sain kirjan jopa luettua!
Ja hauskahan se oli. Tämä minun suomalainen vaimoni. Pieni saksalainen rakkauden tunnustus Suomelle (ja vaimolleen) Ja tarina vielä liippasi jotenkin niin läheltä. Mies kotoisin Badenista (eli nykyisestä Baden-Wurttenbergistä, missä me asutaan nyt), opiskelut vaimolla Turussa, ja vielä yhteinen Erasmus vuosi Espanjan Andalusiassa. Niin kai jo sen takia mua nauratti ja hykerrytti. Ehkä vähän jopa kosketti.
Tosin on kyllä todettava, että nyt muutaman tälläisen ulkolaisen Suomesta kirjoittaman kirja lukeneena, alkaa hieman kliseet ärsyttämään. Vaikka onhan Suomi toki aika kliseinen, suomalaiselle ainakin. Marimekkoa ja Iittalaa. Helvetin kylmä talvi. Pitkään pimeää. Ja paljon metsää. Ja hulavattomasti käyttäytyvät naiset kesä yössä.
tiistai 15. lokakuuta 2013
maanantai 7. lokakuuta 2013
Liitto
Tuomas Kyrö, Liitto.
Okei, heti alkuun on myönnettävä jotain. Olin jotenkin luokitellut Kyrön kokonaan Mielensäpahoittajan mukaan. Se oli ensimmäinen häneltä kuulleeni teos, joten en ajatellut häntä näin rikkaaksi kirjoittajaksi. Enemmänkin koomikoksi. Tai ehkä enemminkin hyvin kevyeksi kirjailijaksi. Mutta mieli muuttuu.
Liitto on Kyrön alkutuotantoa. Ilmestynyt jo vuonna 2005. Kertoo hyvin omasta kirjallisuustietämykseni tasosta etten todellakaan tälläsestä tiennyt. Pieni helmi kuitenkin. Mieleen tulee kuvailevana sanana rujo. Tarinan ihmiset olivat jotenkin niin lähestyttäviä. Uskottavia. Mutta aikakausi ja tapahtumat tekivät heistä kuitenkin uhrimaisia. Uhrimaisia? Onko se edes adjektiivi. Huono arvostelu tämä on kun en saa ajatustani ulos kauniisti.
Pidin kuitenkin tarinasta kovasti. Välillä lukiessa tosin rintaa hieman kiristi, ja olisin toivonut pientä toivoa ja onnea myös tarinan päähenkilöille. Mutta harvoin se elämässä taitaa niin mennä.
Lisäpisteitä Urhosta.
Okei, heti alkuun on myönnettävä jotain. Olin jotenkin luokitellut Kyrön kokonaan Mielensäpahoittajan mukaan. Se oli ensimmäinen häneltä kuulleeni teos, joten en ajatellut häntä näin rikkaaksi kirjoittajaksi. Enemmänkin koomikoksi. Tai ehkä enemminkin hyvin kevyeksi kirjailijaksi. Mutta mieli muuttuu.
Liitto on Kyrön alkutuotantoa. Ilmestynyt jo vuonna 2005. Kertoo hyvin omasta kirjallisuustietämykseni tasosta etten todellakaan tälläsestä tiennyt. Pieni helmi kuitenkin. Mieleen tulee kuvailevana sanana rujo. Tarinan ihmiset olivat jotenkin niin lähestyttäviä. Uskottavia. Mutta aikakausi ja tapahtumat tekivät heistä kuitenkin uhrimaisia. Uhrimaisia? Onko se edes adjektiivi. Huono arvostelu tämä on kun en saa ajatustani ulos kauniisti.
Pidin kuitenkin tarinasta kovasti. Välillä lukiessa tosin rintaa hieman kiristi, ja olisin toivonut pientä toivoa ja onnea myös tarinan päähenkilöille. Mutta harvoin se elämässä taitaa niin mennä.
Lisäpisteitä Urhosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)