Tuomas Kyrö, Kerjäläinen ja jänis.
Jos Miika Nousiainen pääsi yllättämään Metsäjätillään, niin saman teki Tuomas Kyrö Kerjäläinen ja jänis teoksellaan. Kuin Nousiaisenkin edellisten teosten kanssa, myös Kyrön Mielensäpahoittaja sekä Miniä ovat viime vuoden aikana tulleet luetuiksi ja arvostelut makaavat luonnoksina jossain tämän blogin syövereissä. Tämä Kerjäläinen ja jänis, vaikkakin luettu vasta näiden edellämainittujen jälkeen, saa kuitenkin ensin palstansa. Erikoinen pieni teos. Ja niin kuitenkin sitä itseään.
Tarina lyhykäisyydessään kertoo romanialaisen kerjäläisen melko absurdin seikkailun Suomen kauniissa maassa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään raa´asta kerjäläistarinasta, vaan enemminkin tutkimusmatka suomalaiseen yhteiskuntaan ja siinä vallitseviin erikoisiin tilanteisiin. Hyvä tarina, mutta kyllä pisti lukijan välillä koville. Helppolukuinen kylläkin, tämänkin sai helposti iltapäivän ja illana aikana luettua.
Mikä sitten jäi tälle lukijalle päällimmäiseksi mielikuvaksi? Hämmennys. Ja estoton kirjailijan mielikuvituksen ihailu. Mistä kirjailijan mieleen syntyy tuollaisia tarinoita? Jotenkin niin hienoa saada niitä sitten lukea, ja saada hieman lisä syvyyttä myös omaan ajatteluun. Ja hieman kuitenkin mietin mitä järkeä koko teoksessa oli. Ja tarviko siinä olla järkeä? Pidin kyllä lukemastani, mutta miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti