Aida

Marja Leena Virtanen: Aida. Tammi 2010.

Ale-korista mukaan tarttui tuntemattoman (siis mulle tuntematon, ties vaikka olis mimmonen nimi piireissä) esikoiskirjailijan teos Aida. Voisin hävyttömästä väittää valinneeni kirjan tukeakseni suomalaista  ja erityisesti varsinais-suomalaista kirjallisuutta. Mutta tuli mainittua tuo ale-kori.
Valinta ei kuitenkaan ollut täysin susi.

Tarinana Aida on melko raskas omaan makuuni. Päähenkilönä keski-ikäinen kotirouva, arvot 1950-luvulta, kaikki on jotenkin niin raskasta ja riipivää. Mikään ei oikein ole hyvin. Tarina kiertyy neljän sukupolven naisten ja näiden miesten väliseksi suhteeksi. Vaikiaa on ihmisten toisten kanssa elellä. Pidin kyllä tarinasta, joskin hetkittäin koin että aiheita oli ehkä hitusen liian paljon yhteen teokseen. Varsinkin kun kirja ei ole kovin pitkä. Näin ollen kaikista hyvistä ajatuksista tuli vain pieniä pyrähdyksiä tarinaan. Ja periaatteessa pidän tarinoista ytimekkäinä ja iskevinä.

Suurin syy miksi suosittelen kirjan lukemista, on sen itsessäni herättämä reaktio. Pari päivää kirjaa lukiessani huomasin nimittäin alkaneeni ajatella mitä keski-ikäiset naiset mahtavat päässään ajatella. Ja nimenomaan itsestään ja elämästää. Ovatko he onnellisia. Kaduttaako jonkin. Miten mahtaa suhteet lutviintua. En muista miettineeni näin pitkiin aikoihin. Välillä tosin voin kotvaseksi päästää mielikuvituksen valloilleen kun nään tai kuulen joidenkin ihmisten juttelevan hassuja. Silloin voin miettiä ketähän he ovat, ja mistä tulevat. Ja mitä miettivät.

Kirja sai minut siis miettimään mitä jokin toinen miettii itsestään. Normaalistihan minä (ja varmaan 90% muista) mietin mitä jokin ihminen miettii minusta.